maanantai 26. maaliskuuta 2018

Ruokastailaus - Smoothie bowl

Miten onnistua ruokastailauksessa? Perehdyin asiaan lukemalla eri ruokastailaajien blogeja, artikkeleita, sekä haastateluita. Kulmakiviä onnistumiseen ovat valaistus, kuvakulma ja värit. 

Valaistus: Luonnonvalo on aina paras valaistus ruokakuvien ottamiseen. Varsinkin jos ei ole konkari kuvausvalojen käyttämisessä. Vaalea ja valoisa tausta antaa ruoka-annosten loistaa.

Värit: Väreiksi pyritään saamaan aina mahdollisimman houkuttelevia ja herkullisia värejä. Väreillä tuodaan kuvaan eloa ja herätetään kasojan kiinnostus. Mikäli kuvattava ruoka on väreiltään hyvin neutraali ja vaatimaton, on hyvä lisätä siihen väriä esimerkiksi tuoreilla yrteillä. 

Kuvakulma: On hyvä kiinnittää huomiota siihen että annoksen tummimmat kohdat saavat eniten valoa. Ja tietysti siihen että kaikki tärkeät kohdat näkyvät kuvassa. Kuvaustilanne on hyvä pitää mielessä jo ruokaa valmistaessa, sillä se miten esimerkiksi leikkaat ainekset vaikuttaa myös paljon kuvan lopputulokseen. Esimerkki: Viistosti leikatut ainekset ovat usein mielenkiintoisempia kuin suoraan leikatut.

Esillepano: Pienet annoskoot toimivat yleensä paremmin kuvissa. Kuvien tulee kuitenkin olla runsaita ja monipuolisia, jotta niissä on paljon katsottavaa. Kaikista tärkeintä on kuitenkin että ruoka näyttää tuoreelta ja luonnolliselta. Jos kastiketta on roiskunut hieman yli lautasen tai kuorrute valuu leivoksen reunoilla on hyvä jättää ne sellaisenaan kuvaan, sillä ne luovat kuvaan lisää eloa.


Ajattelin ottaa ensimmäisenä kokeiluun tällä hetkellä somessa erittäin pinnalla olevat smoothie bowlit. Paljon tuoreita herkullisia ainesosia joiden avulla olisi helppo päästä ruokastailauksen makuun. Päätin tehdä kaksi erilaista annosta. Tuoreiden hedelmien ja marjojen kanssa halusin mahdollisimman luonnonläheisen kuvausympäristön ja päädyin stailaamaan ruokani puiselle leikkuulaudalle. Lisäsin myös syötäviä kukkia ja puisen lusikan somisteiksi. Halusin kuvista kirkkaita, värikkäitä ja runsaita. 


Ensimmäinen Smoothie bowl:

Tässä käytin enimmäkseen marjoja ja kokosin smoothie bowlin kauniiseen kulhoon.







Toinen smoothie bowl:

Tässä inspiraationani toimi tuore kookospähkinä, jota halusin hyödyntää kulhona, sekä eksoottiset hedelmät.










Olen itse erittäin tyytyväinen kumpaankin kokonaisuuteen, sillä kumpikin onnistui suunnitellusti.



lauantai 16. joulukuuta 2017

Saarni GB - Instagram-päivityksiä työharjoitteluni aikana.

Tässä tekemäni Instagram-päivitykset työssäoppimis-jaksoni aikana. Olen ottanut kuvan, muokannut sen tyyliinsopivaksi, keksinyt sopivan kuvatekstin päivitykseen, valinnut oikeat hashtagit ja viimeiseksi tietysti julkaissut sen.















Saarni GB - Tuotekuvia








sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Saarni GB - Tuotekuvia verkkoputiikkiin

Uusia koruja! Näistä piti saada kuvat verkkokauppaan. Päätin kuvasta valkoisella taustalla jotta korut erottuvat kuvasta selkeästi eikä kuvien taustaa tarvitse käsitellä kuvien ottamisen jälkeen. Koruja oli paljon, mutta tässä niistä muutama!








Saarni GB - Facebook- päivitys

Uusia sormuksia suoraan Italiasta! Kuvien taustasta ja valotuksesta halusin saada sormusten tyyliin sopivan. Lämpimän, luonnonläheisen ja rosoisen. Facebook- päivitykseen pääset tästä.






Saarni GB - Facebook- päivitys

Meille saapui aivan upeita puusta valmistettuja kyniä! Kuvasin kynät facebook- päivitystä varten.

Päivitykseen pääset tästä.